Idea Ihme & Kumman taustalla on antaa erityisnuorille mahdollisuus työntekoon ja tarjota nuorille mahdollisuus kerätä arvokasta työkokemusta omalta alaltaan. Johtoajatuksena on eriarvoisuuden tunnistaminen työmarkkinoilla, ja sen poistaminen.
– Jos ajatellaan pankinjohtajia tai yritysjohtajia, heitä arvotetaan saavutusten perusteella, kun taas meidän nuoriamme arvotetaan vikojen perusteella. Se tuntuu eriarvoistavalta ja väärältä. Me olemme sitä mieltä, että jokainen on hyvä omalla tavallaan, ja jokaisen hyviä puolia tulisi nostaa esiin, Jorma Nurminen kertoo.
Kokemusta ja onnistumisia
Kahvilassa työskentelevillä nuorilla on ravintola-alan koulutustaustaa, mutta se tärkeä seuraava askel, työkokemuksen kartuttaminen on tähän asti ollut kompastuskivi. Heidän mukaansa kahvila – ja kahvi ylipäätään – antavat hyvän foorumin yhdessä tekemiselle.
– Kahvihan tavallaan yhdistää meitä kaikkia. Mekin käymme läpi aamuisin kuulumiset kahvipöydässä kahvimukit kädessä, ja kahvin voimalla lähdemme rakentamaan tulevaa työpäivää, Jorma Nurminen summaa.
Kahvilatoiminnan parhaita hetkiä kysyttäessä vastauksia on helppo löytää. Onnistumiset voivat olla pieniä arkisia asioita, tai suurempia henkilökohtaisia oivalluksia.
– Kyllä ne on ne pienet onnistumiset toiminnassa: pienet onnistumiset ovat suuria asioita, Armi Julkunen aloittaa, ja Jorma Nurminen jatkaa:
– Erästä meidän työntekijäämme haastateltaessa häneltä kysyttiin, miltä nyt tuntuu, ja hän vastasi, että ensimmäistä kertaa hänestä tuntuu siltä kuin hän olisi aivan tavallinen nuori.
Joustavuus ja jatkuvuus tavoitteina
Kahvilatoiminnan käynnistämisessä on toki ollut haasteitakin, aivan kuten jokaisen yhdistyksen liiketoiminnan alkutaipaleella. Jorma Nurminen toivoisikin yhteiskunnalta enemmän joustavuutta erityisesti erityisnuoria työllistettäessä.
– Ensin pitäisi ajatella ihmistä. Nyt on tuntunut, että meidän nuoremme joutuvat mukautumaan systeemiin, kun tilanteen pitäisi olla päinvastainen, siten että systeemi palvelisi ihmistä.
Ihme & Kumma -kahvilan tavoitteet ovat liiketaloudellisesti hyvin maanläheiset, mutta suurempi tavoite onkin sitten jo huomattavasti merkittävämpi, jopa yhteiskunnallisella tasolla.
– No minä toivon, että pysytään ylipäätään pystyssä, mutta tietysti olisi hienoa, jos tämä meidän aatteemme kahvilasta leviäisi. Ulkomaillahan tällaisia kahviloita jo on, mutta Suomessa olemme hieman jäljessä, Armi Julkunen summaa.
Löfbergs Suomi tekee yhteistyötä Ihme & Kumma -kahvilan kanssa tarjoten tuote- ja koulutustukea kahvilalle.