Etsimme Key Account Manageria vähittäiskaupan ja horecan kanaviin

USKALLATKO HAASTAA MARKKINAJOHTAJAA?

 

Tule muuttamaan maailmaa kuppi kerrallaan!

Löfbergs on yksi Pohjoismaiden suurimmista kahvipaahtimoista. Yritys on perustettu Ruotsin Karlstadissa vuonna 1906, ja pääkonttorimme sekä kahvipaahtimomme toimivat siellä edelleen. Lisäksi meillä on paahtimot Tanskan Viborgissa sekä Latvian Riiassa. Olemme edelleen perheyritys, joka työllistää noin 200 henkilöä. Toimimme noin 10 maassa, mm. Pohjoismaissa, Baltiassa ja Englannissa. Myyntimme on noin 2,5 miljardia Ruotsin kruunua.

Toimintamme Suomessa alkoi noin 10 vuotta sitten, ja kasvumme on ollut vahvaa: olemme vahvistaneet markkina-asemaamme Suomessa sekä kansainvälisesti. Myynti ja tunnettuus kasvavat vuosi vuodelta. Avaamme Suomen pääkonttorimme koulutustiloineen Vantaan Varistoon syksyn 2022 aikana.

Sitoudumme vahvasti vastuullisuuteen: olemme nyt yksi maailman suurimmista luonnonmukaisesti viljellyn ja Reilun kaupan kahvin tuojista. Olemme perustajajäseniä International Coffee Partners -hankkeessa, joka tukee ja kouluttaa seuraavaa kahvinviljelyn sukupolvea kestäviin viljelymenetelmiin.

Löfbergs etsii vähittäiskauppa- sekä HoReCa-alan erinomaisesti tuntevaa Key Account Manageria Helsinkiin.

Vastuullasi on myynnin kasvattaminen sekä suhteiden ja verkostojen luonti omiin sekä uusiin asiakkaisiin. Tehtäviisi kuuluu muun muassa uusasiakashankinta, sopimusneuvottelut ja yhteydenpito sekä nykyisiin että potentiaalisiin asiakkaisiin.

Asiakkaitasi tulevat olemaan vähittäiskauppaketjut sekä tukut. Asemapaikkasi on ensisijaisesti pääkaupunkiseutu, mutta olet valmis liikkumaan ympäri maata aika ajoin. Esimiehenäsi toimii Löfbergsin Head of Retail.

Haemme henkilöä, jolta löytyy sekä intohimoa asiakaspalveluun että tummapaahtoiseen ja sertifioituun kahviin. Tuotteinasi ovat sekä kuumat että kylmät kahvit. Olet innokas myyjä ja haluat kehittyä työssäsi.

Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta myynnistä, tukkutoiminnasta, vähittäiskaupasta sekä HoReCa-alasta. Eduksi luetaan kokemus juoma- tai kahvisektorilta. Lisäksi sinulla on haastajan asenne!

Hallitset:

  • englannin kielen sekä suullisesti että kirjallisesti
  • riittävät tietotekniset taidot
  • ruotsin kielen taito katsotaan eduksi

Olet myyntihenkinen, itsenäinen, organisointikykyinen ja luotettava persoona, joka nauttii haasteista. Olet kiinnostunut luomaan ja ylläpitämään verkostoja. Olet kiinnostunut asiakkaiden liiketoiminnan ja palvelutason parantamisesta Löfbergsin ratkaisuilla. Haluat onnistua ja kehittyä lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä. Sinulla on käytössäsi oma auto, sillä tehtävä edellyttää aktiivista liikkumista ja matkustamista Suomessa.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vaihtelevan työkentän positiivisilla haasteilla, kilpailukykyisen palkan sekä kasvavan ja kehittyvän organisaation tuen. Olemme oman alamme edelläkävijä, mikä vaatii myyjiltämme halua haastaa kilpailijat. Uskomme pitkäjänteiseen toimintaan – olemme tulleet Suomen markkinoille jäädäksemme. Maailmamme ei ole vielä valmis, ja kun etenemme, maalimmekin liikkuu.

Joten, jos olet yrittäjähenkinen myynnin tekijä ja nautit haasteista ja muuttuvista tilanteista, tässä saattaa olla unelmatyösi. Me pidämme huolen osaajistamme ruotsalaisella menestysformaatilla Diskuteeraten > Toteuttaen > Tuloksia aikaan- saaden.

Lähetä sähköpostia osoitteeseen mette.karlman@lofbergs.fi ja liitä mukaan CV:si, palkkatoiveesi sekä suosittelijat yhteystietoineen. Kerro myös miksi olisit loistava lisä Löfbergsin osaavaan joukkoon. Toimi nopeasti, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Kaikki hakemukset käsitellään luottamuksellisesti.

Mahdolliset lisätiedot:

Head of Retail Juuso Harjulehto

juuso.harjulehto@lofbergs.se