Yksi osoitus UniCafén vastuullisen toiminnan onnistumisesta on se, että ketju on jo viisinkertainen luomun Suomen mestari. Liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäen mukaan kestävä ja vastuullinen toimintamalli edellyttää yritykseltä motivaatiota ja yhteistä tahtotilaa.
– Vastuullisuus ei ole ilmaista, etenkään matalan marginaalin toimialoilla. Mutta samaan hengenvetoon on todettava, ettei se myöskään saa olla tekosyy huonon tuloksen tekemiselle. Itse koen motivoivaksi ja tärkeäksi, että yrityksellä on muitakin arvoja kuin pelkkä rahan teko omistajille, Leena Pihlajamäki sanoo.
Yhteiset arvot avainasemassa
Löfbergsin ja UniCafén arvot ovat erittäin samansuuntaisia. Yhteinen arvomaailma onkin UniCafélle tärkeä tekijä yhteistyökumppanin valinnassa.
– Olemme vaativia itseämme kohtaan, ja ellemme olisi vaativia myös kumppaneidemme suuntaan veisi se pohjan pois omalta toiminnaltammekin, Leena Pihlajamäki summaa.
Yhteisten arvojen lisäksi tiiviissä yhteistyössä ratkaisevaa on toki myös toiminnan ja tuotteiden laatu. Tälläkin saralla Löfbergs saa Leena Pihlajamäeltä kiitosta.
– Se, että Löfbergs kykenee toimittamaan meille luomu- ja Reilu kauppa -sertifioituja tuotteita oli yksi ratkaiseva tekijä, mutta toki myös tuotteiden hyvä maku on erittäin tärkeä asia. Lisäksi kustannusten on osuttava tiettyyn haarukkaan, ja koemme, että Löfbergs pystyy tarjoamaan meille kokonaisuudessaan erittäin hyvän paketin, Leena Pihlajamäki kertoo ja jatkaa:
– Löfbergs on hyvä keskustelukumppani, jonka kanssa voimme ideoida uusia tuotteita ja kuvioita kahvilapuolelle. Koen, että yhteistyömme on ollut erittäin hedelmällistä, hän hymyilee.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Facebook – Twitter – LinkedIn