
Uusi laadukas pysähdyspaikka Elielinaukiolle
Helsingin päärautatieasemalle Elielinaukion reunalle avautuu maaliskuussa uusi kahvila Café Eliel. Päärautatieasemalla on viime aikoina tehty laajaa uudistustyötä. Yhtenä tavoitteista oli saada asemalle laadukas kahvila, joka palvelisi pysähdyspaikkana – ei pelkästään läpikulkupaikkana, kertoo ravintoloitsija Henri Häkkinen HH Ravintoloista.
– Meille tarjottiin päärautatieaseman liiketilaa, koska meillä on jo aikaisempaa toimintaa VR:n pääkonttorilla. Olemme tutustuneet VR:n henkilöstöön siellä ja palautteiden perusteella olemme onnistuneet hyvin tavoitteissamme. Uudistuneelle päärautatieasemalle haluttiin uusia konsepteja ja yrittäjiä, joiden kautta päärautatieasema ei olisi pelkkä läpikulkupaikka, vaan myös oleskelun solmukohta, kertoo Häkkinen.
Café Elielissä on juuri meneillään remontointi- ja sisustustyöt. Maaliskuun alussa päästään tekemään lopulliset valmistelut ja ovet olisi tarkoitus avata asiakkaille maaliskuun puolivälissä. Kahvitoimittajaksi valikoitui tietysti Löfbergs.
– Löfbergsillä ja HH Ravintoloilla on pitkä historia. Meillä on pelkkää positiivista sanottavaa Löfbergsin ihmisistä ja tuotteista. Tämä on todellista yhteistyötä isolla Y:llä. Yhteistyömme kehittyy ja muovautuu jatkuvasti ja koemme, että Löfbergs haluaa aidosti helpottaa työtämme. Myös asiakkailta tulee poikkeuksetta hyvää palautetta Löfbergsin kahveista – tummapaahtoisen kahvin jalansija vahvistuu jatkuvasti, kertovat Häkkinen ja Café Elielin ravintolapäällikkö Juha Tarvonen.
– Café Eliel kunnioittaa päärautatieaseman historiaa ja miljöötä. Museoviraston suojelema tila sisustetaan jykevästi mm. aidoilla kivipöydillä, nahkalla ja tammella. Tavoitteena on luoda kansainvälisen eurooppalaisen kahvilan fiilis. Tarjonta tukee pääkaupunkiseudun asukkaita sekä kotimaisia ja ulkomaisia matkustajia. Aamuisin tarjolla on laadukasta kahvia, aamiaista ja herkullisia take-away tuotteita. Lounasaikaan voi nauttia mm. salaattidelistä ja iltaa kohden voi tulla rentoutumaan viinilasin tai drinkkien äärelle. Meillä on noin 100 asiakaspaikkaa, kertoo Tarvonen.
Café Elieliin etsitään tällä hetkellä työntekijöitä. Ravintola-alan vaikeiden aikojen jälkeen tarjolla olisi innostavia työtehtäviä hyvässä tiimissä, uudella upealla paikalla. – Tässä työssä asenne ratkaisee – kaikki muu on koulutettavissa, jatkaa Tarvonen. Hakemuksia voi lähettää juha.tarvonen@hhravintolat.fi.
Nähdään maaliskuussa Elielinaukiolla!